lauantai 24. huhtikuuta 2010

Hoitolapsi lähti Helsinkiin ja Pupusia

Eien oli hieman haikea päivä, hoitolapsi lähti Isoon Maailmaan. Jännittää vähän miten se sopeutuu uuteen laumaan ja varsinkin häkkielämään, kun meillä sai vipeltää vapaasti koska lystäs. Pitää vaikka ensi viikolla kysellä kuulumisia.

Nipsu on palautunut ennalleen, mikä lie masis päivä sillä sitten ollut. Nipsu on niin kultsi kun se aina juoksee luokse, ainoa poikkeus on jos se on just saanut pelletit, silloin syöminen on tärkein asia.

Nelli on hieman tuhmaillut. Se oli syönyt jotain johtoa, vaikka oltiin muka tukittu sen tie sinne, mutta este olikin vaan hidaste. Lisäksi Nelli puri eilen Mikkoa, rannetuosta. Tiedä sitten onko se samanlainen reaktio mikä tapahtuu rotilla jos se näkee laastarin sormessa, siihen on vaan pakko iskea hampaat kiinni.

Viikonloppuna/ lähipäivinä luvassa kynsien leikkuuta, pitää tarkistaa kaikkein seitsemän kynnet, iso projekti! Muistan kun aikanaan haettiin Viivi kotiin kasvattaja Tanjalta, niin Tanja nappas kynnet lyhyeksi muutamassa hetkessä, ilman mitään apuvoimia. Meillä ei tuollaista taitoa vieläkän ole, leikataan kynnet niin että mä pidän kiinni sekä elukasta että sen räpylästä ja mikko0 napsasee, Nellin kohdalla tosin tarvitaan kahdet kädet pitämään kiinni elukasta.

Ei kommentteja: