
Saatiin eilen puoli kahdentoista maissa yöllä Weraksi ristitty Sanders Nala kotiin. Ikää tytöllä on jo pari kuukautta, oli paljon isompi kuin odotin mutta sitä kesympi, toivottavasti. Laitettiin aluksi tyttö häkkiin muiden kanssa, jotta jokainen varmasti huomaa uuden kaverin. Mitään ongelmaa ei ollut, ensin kaikki oli sen kimpussa ja sitten näyttivät jo unohtaneen koko asian. Wera tykkäsi paljon kiipeillä pitkin häkkiä. Sehän passas mulle, hulluna vaan tuijotin sen kauniita silmiä ja sievää turkkia, tuli vähän samanlainen olo kuin silloin, kun haettiin ekat rotat.
Sitten vein häkin rottalan nurkkaan ja avasin kaikki luukut. Muut säntäsivät innoissaan tutkimaan, kuinka olin tällä kertaa sisustanut, Wera jäi häkkiin ja liikkui vain varovasti häkin lähellä. Laitoin sille häkkiin ruokaa ja juomaa, kun ajattelin että jso ei se uskallakkaan lähteä muualle etsimään suuhunpantavaa.
Aamulla olin ensimmäisenä kurkkimassa rottalassa ja Wera oli jo toisella puolen huonetta Mona ja Kitin kanssa, katselivat kaikki ihmeissään mua ja näytti siltä, kuin pikku Wera olisi ollut aina meillä. Tiedä sitten millainen natsileiri siellä on yön aikana ollut.
Historiallinen päivä oli muutenkin, sillä ekaa kertaa olin ostanut pahaa pilttiä. Se oli sellaista herneen vihreää, muistaakseni possua ja kasviksia soseena, ei maistunut kelleen. Yleenssä kaikki soseet on nuoltu viimeiseen tippaan ja pyydetty vähän lisääkin.
Nyt viettelen äitienpäivää elukoiden kanssa, pitää vaan malttaa pysyä päivällä pois rottalasta jotta pikkuinen saa rauhassa nukkua. Onneksi on muuta tekemistä, kanien häkit pitää siivota ja varmaan harjaan taas kanit, Nelliltä lähtee mielettömästi karvaa, ihme kun ei ole jo kalju.
3 kommenttia:
Heis! Olen parisen kertaa käynyt lukemassa blogiasi, mutta nyt vasta huomasin, että mehän tapasimme OSJH:n pet-näyttelyssä tässä keväällä? :) Kerroit, että käytät petsiessä niciä Lellunen..? Itse olin ekaa kertaa näyttelysä, Saana-Kaisa on nimeni ja päälläni oli vihreä maastokuvioinen fleece :P Käyhän vaikka kirjoittamassa sivujeni vieraskirjaan, jospi olen oikeassa? :) http://arty-creations.com/saananrottala
Hei minä tässä taas, olitkin ehtinyt jo käydä laittamassa kommenttia sivuilleni :D Eli olet siis se Lellunen jonka tapasin näyttelyssä =)
Jees, minä oon minä enkä muuksi muutu :D Kiva että olet vieraillut
Lähetä kommentti