Pissaliisa, Rupikonna ja Linssilude

Siinä mun rakas kolmikko;

Werasta on tullut virallinen pissis. Tänään Mikko nosti sen maasta niin neiti lurautti komeet pisut Mikon päälle. Kyllä mä nauroin, Mikko ei. Tulee ihan alkuajat mieleen, kun tanttatrio pissi meidän olkapäille isot läntit. Kovin vielä arkailee tuo Wera, ei uskaltanut edes ruokaa ottaa kädestä. Eiköhän tuo pian totu meidänkin naamoihin, rotat alkavat olla jo tuttuja ja sehän on pääasia.

Viivi puolestaan ei arkaile enää ollenkaan. Tänään kun kuvasin rottalaa, se poseerasi kauniisti kameralle (yritin kyllä kuvata Weraa) ja puski syliin ja kaikkea. Meillä oli oikein hauska leikki, minä annan ruokaa, Viivi kuljettaa sen salamana piiloon ja tulee hakemaan lisää, uudestaan ja uudestaan kunnes kourallinen nappuloita oli kadonnut.

Niitä sitten söi Kitinä, rupikonna. Tytölle on jostain tullut kauhea määrä pieniä haavoja, jotkut aika pahojakin. Kesiksen kannustamana ajeltiin Kitin karvoja pois ja pantiin rasvaa. On se häijyn näköinen. Olen muutenkin huolesta soikeena Kitistä, kun pikkutyttö on ollut hieman apaattinen ja päästelee välillä sellaista ennen kuulumatonta tiu tiu tiu ääntä. Päätettiin ettei enää arvailla mistä on kyse vaan varataan huomenna aika Lemmikkiin.

Mä oon käynyt monenlaisia tunteita tässä illan aikana läpi tota kitiä ajatellen. Voihan se olla, ettei se ole mitään vakavaa ja häätyy antibiootillla, mutta sen päätin etten ala mihinkään lääkeralliin, se on sitten purkkiin ja hei hei ellei kerralla parane, niin on Kitille parempi. Koitan pitää sen mielessä, vaikka miten tekisi mieli pitää Kiti vielä luonani, mutta turhahan se on pitkittää ja tuskaistaa väistämätöntä, jos tosiaan on jotain mistä kehittyy hyvin vakavaa. Kiti on antanut mulle paljon enemmän kuin muut rotat, koska on rikkonut mun ennakkoluulot löytörotista ja ollut sellainen mamman aurinko kun olla ja voi.

Mona on tänään ollut vain Mona, ihan oma itsensä, joskin nukkui potassa kun muita kuvattiin.