lauantai 25. lokakuuta 2008

Saanko esitellä...

Beatrix Kiddo eli Kidi eli Kiti eli Rääpäle







Pikkuinen haettiin perjantaina (eli eilen) aamupäivällä ja lääkärireissun jälkeen tultiin kotiin. Lillikin oli mukana lääkärissä, koska keskiviikkona alkoi pulputtamaan ja vaikutti muutenkin räkäiseltä ja sairaalta. Laumalla on nyt antibioottikuuri. Eläinlääkäri oli eri kuin Tildan kanssa, todella mukava ja eläinrakas hänkin, on ollut omiakin rottia. Kuulemma löytöeläinrotta kuulostaa hyvin eksoottiselta ja Kiti olikin hänen eka löytörottapotilas. Terveenpaperit ja loishäätö tuli Kitille.
Kiti on ollut oikein kiltti tyttö, Mikkoa nuolikin jo eilen. Hieman on arka, mutta ei ollenkaan aggressiivinen niinkuin pelkäsin. Sängyllä tyttö on ulkoillut, tutkinut uutta ympäristöä, meitä, uusia kavereita ja maistellut uusia ruokia. Mansikkajäätelö on herkkua :) Saa vielä huomiseen olla rauhassa omissa oloissaan, ennen kuin laitan se häkkiin mukaan.
Tantat ovat olleet oikein mukavia Kitille, jokainen vuorollaan käynyt pesemässä ja tutkimassa pikkuista. Mona sitä hieman on kurmoottanutkin, mutta ei pahasti. Tilda menee kyljelleen Kitin viereen ja Mikko miettikin että meinaakohan Tilda tarjota vähän nisää pikkuiselle ;)
Tänään kylvetin Kitin, neiti tykkäs vedestä ihan yhtä paljon kuin muutkin. Kolme komiaa kakkapökälettä väänti kun pesin sitä. Tuntuu että Kitiin vielä jäikin sitä vanhaa hajua.











Ei kommentteja: