Meillä oli eilen harvinaislaatuisia vieraita. Kaksi ala-aste ikäistä tyttöä. Toinen heistä oli Petsiessä kysynyt, saako kaverin kanssa tullakatsomaan eläimiä. Kyllähän se meille passasi, jos kerran vanhemmillekkin asia on ok. Tytöt viihtyivät meillä riemun täyttämät kolme tuntia. Mä olin ostanut meille mansikka Faneja sekä Prinsessa keksejä, koska jokaisen tytön ja naisen sisällä on pieni prinsessa ;)
Nipsu tapansa mukaan ujoili aluksi paljon, hieman merkkaili leuallaan ja juoksi taas karkuun. Minun antoi kyllä rapsuttaa itseään, mutta tyttöjä meni piiloon. Tuli kuitenkin aina takaisin, selvästi oli kiinnostunut, millaisia tyyppejä meillä oikein oli. Loppuajasta Nipsu oli ihan kiltisti sylissäkin. Taisi olla kuitenkin uuvuttavaa Nipsullekkin, kun öyn ja tämän aamun on ollut epätavallisen rauhallinen, vain vähän tuhmaillut.
Myös rottaset saivat osakseen käsipareja ja "iiihanah" huokauksia. Tytöt osasivat tosi hyvin käsitellä noin liikkuvia eläimiä. Muutaman kerran lutuset karkasivat omille teilleen, mutta jokainen saatiin houkuteltua kiinni. Hyvin oli tytöt Petsietä lukeneet, kun muistivat että Tilda on sairastellut, nythän Tildan arvet eivät ole kuin pikkuinen muisto vain. Lilli pääsi näyttämään, kuinka vikkelään osaa tehdä pahvilaatikkoon rotan menevän reijän. En ole ennen nähnytkään Lilliä työn touhussa, neiti oli milloin sivuttain ja milloin pää alaspäin ja reikä syntyi. Ensin siitä luikahti Tilda, sitten Lilli survoi itsensä läpi, mutta Mona pikku pullukka jäi jumiin :) Lilli suurtensi reikää ja kaikki pääsivät vaivatta siitä kulkemaan. Lilli on tunnettu jyrsimistaidoistaan, lutunen harjoittelee maitopurkin kulmilla ja treenaa tosissaan jyrsimällä lastulevyiseen esteeseen rotan mentävän kolon.
Saattelin tytöt vielä Valtsun parkkiin, jossa isä odotti. Oli jo pimeää eikä minulla ollut heijastinta, vaikka melkoinen heijastin poliisi olenkin. Pitää syystakkiin laittaa uusi, -ette ikinä arvaa ketkä- ovat purreet vanhaani. Meillä oli oikein mukavaa yhdessä ja tytöt saavat tulla toistekkin kylään uusille ystävilleen <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti