Ensimmäisen vartin Nipsu vaan nökötti paikallaan, aika säikky oli. Varsinkin junan ääni säikäytti. Kyllä se kuitenkin tottui autojen, mopojen ja pyörien ääniin. Ihmiset hymyilivät paljon ohi mennessään, muutama reagoi enemmänkin, esimerkiksi että pyöräilijä tokaisi "sulla on kani!" kappas vaan, luulinkin sitä kissaksi kun on tuollaiset korvat. Yksi koirakin alkoi kunnolla räkyttämään, vaan Nipsua se ei haitannut yhtään. Hauska kun koiran omistaja torui, että tyhmä koira kun haukkuu noin söpölle pupulle.
Kun minä jäin juttelemaan parin tytön kanssa, Nipsu totesi että tylsää on ja pinkaisi hieman kauemmaksi. Siellä on sellaiset isot puskat, joiden suojissa viihtyi. Hurjaan juoksuun Nipsu lähti, kun joku kolautti roskiksen kannen kiinni, muuten meillä meni oikein mukavasti loppu aika. Kerran tyttö vähän näykkäsi kiinni, kun sillä meni hihna jaloissa sulmuun ja koitin auttaa sen irti. Ilmeisesti ei halua, että häntä lähestytään kun tuntee olevansa heikoilla. Nipsu sai kyllä itsensä pois liemestä. Loppuajasta neiti alkoi purra hihnaa, joten tultiin vastahakoisesti kotiin.
Hississä tutustuimme naapurin rouvaan, joka oli ihmeissään kun ei tiennyt että hänellä on noin ihana naapuri ;) Hissistä lähtiessä vielä toivotti hyvää iltaa Nipsulle. Voisin vielä uudestaankin ulkoiluttaa Nipsua, kunhan on lämmintä. Talvella voisi hieman tutustua lumeen.


Unohtui laittaa punasilmäisyyden esto, joten Nipsusta tuli Demoni.

Nipsu karkasi kuvasta, näitä pyllykuvia onkin paljon.

P.S Pakko oli taas käydä vilkaisemassa Blogilistalta meidän sijoituksia. Olemme nousseet sijalta 8564 sijalle 417. Woow! Tätä siis lukee joku muukin kuin äiti :D
1 kommentti:
Ompas suloinen pupujussi ja mukavaa, että joku muukin jaksaa vääntää eläinblogin kanssa :)
Lähetä kommentti