Mutta ihan ensiksi, minne lie Tildan resepti kadonnut täältä, pitää selvitellä asiaa ja katsoa voiko sen laittaa uudestaan. Muokattu hetken päästä: Mikko tiesi, että johtuu palomuurista, joten vika on meillä, ei bloggerissa.
Täällä oli siskosten välillä toissapäivänä kunnon kissatappelu, Lilli ja Tilda nahisteli niin että häkki raikas, tytöt ihan kahdella jalallakin tappelivat. Minä tietysti säikähdin kamalasti, kun Lilli sai alle sentin haavankin, se on meidän mittakaavassa iso. Ovat kuitenkin taas kavereita joten ei hätää. Ehkäpä Tilda vaan hieman isotteli Lillille ja Lilli puolustautui, mene ja tiedä.
Nipsu puolestaan on ollut oikein hellyyden kipeänä. Monesti on ängennyt Mikon syliin sohvalle ja aina pitää rapsutella. Nipsuhan osaa sen, että kun istutaan tupakalla se änkee pään varpaiden alle, jotta se päätä rapsutetaan. Nyt se tekee sitä sisälläkin. Nipsu kerran jopa puri Mikkoa, että huomasi hänet ;)
Purtu on taas muutakin. Lilli vetäisi uuden tulostimen johdon poikki. Ja ihan minun nenän edessä. Onneksi Mikko sai piuhan taas toimimaan. Lilli ja Tildahan ovat tunnettuja sukkarakkaudesta, Lilli puree yleensä valkoisia sukkia eli Mikkoa ja Tilda minua eli mustia sukkia. Nyt olen pitänyt vaalenapuna-mustaraitaisia villasukkia (kiitos mummi!) ja tytöt on ihan sekaisin niistä. Hirmu kivaa saada vähän väliä hampaasta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti