lauantai 12. heinäkuuta 2008

PissaLiisa ja Ellun haaveita

Nipsu tänään ruikkas pissat päälleni, kun siivosin sen häkkiä. Hirmu kiva ja Mikko vaan nauroi :D Aikaisemmin Nipsu on ihan nätisti antanut minun siivota häkkiään, mutta siihen on ilmeisesti tullut muutos. Kunhan ei nyt alkaisi jatkuvasti ruikkimaan päälle...

Minulle on tullut ihan mahdoton kuume rubiinisilmäiseen rottaan. Rubiinit ovat siis sellaiset tumman punaiset, eivät sellaiset "pelottavan punaiset". Tässä kuva. Oikeastaan muuta toivetta ei ole, värin taikka karvan suhteen siis. Rex eli kiharakarvainen voisi olla hieno, mutta minulla on sellainen käsitys ettei naarailla se tule esille niin hyvin kuin uroksilla ja sitten tietty on turkin hoitamiseen liittyviä asioita, joita pitäisi opetella. Naaraan kuitenkin haluan.

Haaveilen myös isommasta häkistä tai sitten toisesta häkistä ja sinne lisää rottia. Tänne kämppään ei vaan mahdu kovin isoa häkkiä, tai ainakin sen vieminen pesuun olisi hankalaa. Helpompaa olisi hankkia toinen häkki ja yhdistää se tuohon nyt olevaan ja miettiä asiaa sitten uudestaan, kun muutetaan isompaan kämppään. Itse tehtynä häkki tulisi tosi edulliseksi, en vain oikein luota taitoihini nikkaroida sitä turvalliseksi.

Ei kommentteja: