keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Sängyllä loikoilua ja tuhoja

Mikko ja Nipsu olivat pitkään kahdestaan sängyllä. Aluksi Nipsu tutki tarkkaan uutta paikkaa, mutta huomatessaan sen turvalliseksi antautui kokonaan rapsuttelulle. Minäkin kävin sitä välillä moikkaamassa. Hienoa, että Nipsu on noin hyvin jo tottunut Mikkoon. Nipsu melkein nukahtikin meidän sänkyyn :)

Kun Mikko vei Nipsun takaisin keittiöön, se taisi hieman möksähtää. Neiti meni tomerasti tuolin alle ja tuijotti sieltä loukkaantuneen näköisenä. Normaalisti Nipsu edelleen pyörii jaloissa aikas usein. On se kyllä suloinen höpönen :) Toivottavasti ei ole kauaa vihainen. Tai sitten se odottaa vain herkullista anteeksipyyntöä ;)

Minä kokeilin nyt laittaa Nipsulle pari vanhaa kankaista pöytätablettia häkin pohjalle, jos vaikka tykkäisi niistä. Vaikka eihän se juurikaan enää häkissä aikaa vietä, se on vain vessana ja ruokailupaikkana.

Niin ja tänään huomattiin taas yksi Nipsun tuho. Minun kotiteatterin kaijutinjohto oli ihan samanlailla poikki kuin näppiksen johto aikaisemmin. Onneksi Mikko meinaa saada minun johdon kuntoon :)

Nipsun kuvia tuleekin vasta huomenna, kun kamera oli huonosti laturissa ja sitä pitää taas ladata, näin alkuun aina 16 tuntia. Voisin samalla ottaa noita tuhokuvia. Nipsullahan ei ole mitään papereita, että siitä ei saa sukupuuta tehtyä.

Ei kommentteja: