tiistai 11. maaliskuuta 2008

Rankka Elämä ;)

Huh hui, vihdoinkin olen saanut laitettua lisää kuvia tänne. Homma olikin helvetin vaikeeta. Jostakin syystä kahden kuvan lataaminen samaan aikaan ei onnistunut, hyvällä tuurilla sain yhden kerrallaan ja siihenkin meni paljon aikaa. Kun olin saanut kuusi kuvaa teksteineen mieluisaksi, se menikin ihan väärin. Siis esikatselussa oli kaikki ok, mutta kun julkaisin niin kuvat oli päällekkäin ja tekstit missä sattu jne. Päädyin nyt laittamaan jokaisesta erikseen noi kuvat, ilman tekstejä. Kattokaa silmällä mitä kuvassa on jha kysykää jos ette tajuu ;)

Nipsun kanssa meillä on ollut vauhdikas päivä. Olen nyt tehnyt sille oman alueen keittiöön, jossa saa liikkua vapaasti. Karkasi sieltä vain kahdesti! Hieman otettiin yhteenkin, kun meille tuli erimielisyyttä siitä, saako yhtä kohtaa jyrsiä vai ei. Kun mikään kielto yms. ei auttanut, otin kevyesti niskasta kii ja hieman vedin taaksepäin. Nipsu meinas että häntä ei noin vaan komennella ja palasi jyrsimään. Otin taas niskasta kiinni, hieman kovempaa ja sitten tehos. Nipsu myös puri minua ottaan. Neiti sai hieman tutustua hiuksiini ja vahingossa puri sitten otsaa, vaan ei onneksi kovaa. Nipsu leikki härkätaisteluja tänään, tykkäsi kovin jahdata punaista peittoa, jota sille heiluttelin. Nipsu oli aivan innoissaan ja oli minullakin hauskaa katsellessa :)

Ihmeellisin juttu tapahtui kuitenkin illalla, kun Nipsu oli häkissä ja minä poistin kakkoja sieltä. Rapsuttelin Nipsua ja se meni kyljelleen makaamaan. Minä hämmennyin kovin, mutta jatkoin silittelyä. En ole missään törmännyt vastaukseen, joka selittäisi tuon. Tai sitten se on niin luonnollista käytöstä, ettei sitä tarvitse erikseen selitellä.

Ei kommentteja: