Viime viikolla huomasin Monan vasemmassa kyljessä patin. Kasvattaja Heidin kanssa sitä ihmeteltiin, Heidi sanoi että jos se on pasvapatti niin se katoaa itsestään noin viikossa mutta jos se on kasvain, se vain kasvaa.
Patti on ehkä hivenen kasvanut, vaikea sanoa ilman työntömittaa. Mona on nyt erityistarkkailussa, ainakin toistaiseksi mitään muutosta ei ole tapahtunut, Mona on edelleen virkeä oma itsensä. Heti kun apaattisuuden merkkejä alkaa näkyä tai patti kasvaa liian suureksi, on aika sanoa Monalle hyvästit.
Monaa tulee ehkä eniten ikävä, vaikka ketään rottaa ei kai saisi suosia ylitse muiden. Mutta Mona on Mona, juuri sellaisen jokaisen kesyrotan pitäisi olla, joskin arvostan ja rakastan jokaista rottaani niiden luonteesta huolimatta, tai juuri siksi. Ei kaikista rotista vaan ole sylipalloiksi.
Jännä nähdä, miten Nilla kehittyy, tyttö on nyt lauman arin ja saakin erityis-sylittelyä päivittäin, jotta tottuisi minuun paremmin. Aika näyttää jääkö Nilla araksi vai tuleeko siitä kenties siskonsa kaltainen olkapäälle kiipijä. Sofi on kokoajan tulossa olkapäälle, kiipeää selkää pitkin kun istun lattialla. Sylissä tyttö ei kuitenkaan viihdy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti